Itseohjautuvuus kehittyy aivojen kypsymisen myötä


Itseohjautuvuus kouluopetuksessa herättää keskustelua

Olen neuropsykologina seurannut mielenkiinnolla ja myös huolestuneena mediassa esiintyvää keskustelua kouluopetuksen tiimoilta. Näyttää siltä, että itseohjautuvuus on seikka, josta nyt kohistaan puolesta ja vastaan.

On hienoa, että itseohjautuvuus on otettu peruskoulun opetuksen tavoitteeksi. Ilman itseohjautuvuutta yhteiskunta lakkaa pyörimästä. Sitä tarvitaan esimerkiksi perheen pyörittämisessä, työelämässä, opiskelussa, sosiaalisissa suhteissa, parisuhteessa.

Itseohjautuvuuden merkitys on kiistaton.

Itseohjautuvuus tarkoittaa yksilön kykyä itse, ilman ulkopuolista ohjeistusta, kannustusta, rajoittamista tai muuta tukea, toimia päämäärätietoisesti ja tavoitteellisesti. Aivoissa tämä on otsalohkoille varattua hommaa. Otsalohkot ovat aivojemme tärkein osa. Se myös valitettavasti kehittyy viimeisenä.

Aivot tarvitsevat ulkopuolista ohjausta kehittyäkseen

Aivot ovat tutkitun maailmankaikkeuden monimutkaisin koneisto, mutta muutama valuvika niissä on. Otsalohkon myöhäinen kehittyminen on yksi niistä.

Kuin tehdas, aivot kehittyvät siten, että ensin tilataan mieletön varasto erilaisia osia, sitten aletaan palkata työtä tekeviä, jotka pikkuhiljaa erikoistuvat yhä tarkempirajaisiin erikoistehtäviin. Tavaraa menee koko ajan tehtaan ovista sisään ja ulos tulee samaa tahtia. Oppia, ajatuksia, taitoja, tunteita. Mutta mitä ihmettä, vasta viimeisenä palkataan työnjohto. Tuntuisi paljon järkevämmältä aloittaa palkkaamalla joku, joka ottaa langat käsiinsä.

Aivot kehittyvät siis nurinkurisesti. Mihin tämä pohjautuu? Tämän nurinkurisen kehityksen taustalla on se tosiasia, että me ihmiset olemme huomattavan pitkään riippuvaisia ulkoistetun työnjohdon ja kontrollerin rooleista: aikuisista!

Mikään muu laji ei ole riippuvainen aivojen ulkopuolisesta ohjauksesta näin pitkään. Kissanpentu kykenee itseohjautuvasti metsästämään jo kahden viikon iässä. Ihminen on lajina täysin erilainen. Ihmislapsi tarvitsee aikuisen apua oman toimintansa ohjaamisen tueksi hyvin pitkään. Tutkimusten mukaan otsalohko kehittyy vielä 22-vuotiaaksi asti.

Itseohjautuvuus edellyttää aivoilta paljon

Kasvutavoitteena itseohjautuvuus on mainio. Se edellyttää kuitenkin aivoilta paljon. Ensinnäkin ikää täytyy olla riittävästi. Toiminnanohjaukseksi kutsuttava itseohjautuvuuden työkalujoukko kehittyy hitaasti peruskoulun tiimellyksessä. Samalla itseohjautuvuuteen ja sen kehittymiseen vaikuttavat myös lähes kaikki aivojen kehitykseen ja toimintaan liittyvät erityistilanteet, kuten esimerkiksi ADHD, oppimisvaikeudet ja neurologiset sairaudet.

Käytännössä usein tilanne on se, että erityisesti alakouluympäristössä itseohjautuvuus on neurologisesti ja ryhmätasolla mahdottomuus. Tämä johtuu siitä, että alakoulussa lasten aivot ovat vielä hyvin alussa omassa kehityksessään.

Ryhmissä on paljon myös niitä, joilla erilaiset häiriöt vielä heikentävät itseohjautuvuuden työkaluja. Tämän kaltaisessa tilanteessa paras oppimismaaperä on itseohjautuva aikuinen. Aikuinen, joka opettaa itseohjautuvuutta sanottamalla ja mallintamalla jäsentynyttä, systemaattista ja (joku sanoisi jopa tylsyyteen asti) ennakoitavissa olevaa toimintaa lapsille ja nuorille.

Tällainen tuki työntää lapset eteenpäin silloin, kun se heille on aivojen puolelta mahdollista. Mitä systemaattisemmin lapsen eri kasvuympäristöt sitoutuvat tähän, sitä parempia ovat tulokset. Itseohjautuvuuden ja aivojen kypsymisen taustalla kun vaikuttavat vahvasti erilaiset biologiset ja sosiaaliset tekijät.

Vastavoimana negatiivisuudelle

On tärkeää keskustella itseohjautuvuudesta ja siitä, miten oppilaita voitaisiin tukea tämän tärkeän taidon oppimisessa. Uskon, että positiivisella ja ratkaisukeskeisellä asenteella voimme yhdessä löytää toimivia työkaluja itseohjautuvuuteen tukemiseen.

Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa!

 

Terveisin,

Neuro-ope Heli Isomäki